perjantai 22. heinäkuuta 2011

"He stands and stares at the landscape which is himself."

Keski-Uusimaa on aikoinaan ollut taiteellisesti aktiivista ja merkittävää aluetta - Järvenpään taidemuseossa onkin menellään näyttely Sanoin, kuvin, elein - Juhani Aho, Venny Soldan-Brofeldt ja Maggie Gripenberg.

Juhani Aho oli yksi ensimmäisiä suomeksi kirjoittaneita ammattikirjailijoita, Venny hänen kuvataiteilijavaimonsa (Juhanilla oli suhde ja lapsi myös Venny siskon Tillyn kanssa), joka taas ihaili Maggieta, suomalaisen nykytanssin uranuurtajaa.

Taiteessa parasta on putoamisen ja takaisinkiipeämisen, käsittämisen, hetki. Koska arki ja varsinkin työ ovat ymmärtämisen, jäsentämisen ja kategorisoinnin valtakuntaa, taide on yksi harvoista alueista, joka tarjoaa ymmärtämättömyyden, putoamisen, ja pinnistelyn mahdollisuuden.

Katselin 1900-luvun vaihteen valokuvamaiset kuvat, mutta mykät potretit eivät puhuneet minulle - tai en osannut lukea niitä, koska taiteenlukutaitoni on peräisin eri vuosituhannelta - samalla tavoin kuin Kuntsin modernin taiteen museossa esillä oleva erittäin vaikuttava Saara Ekströmin Limbus. Harvoin joku näyttely jää päiviksi päähän, tämä jäi - varmasti osaksi siitä syystä, että se käsittelee sitä mikä minua kiinnostaa; keho, kehollisuus, identiteetti, minuus.

"Kulttuurimme pyrkii tekemään näkymättömäksi kaiken mitä pidetään rumana tai epätoivottavana. Juuri tämä näkymättömäksi manattu 'lika' määrittelee yhteiskunnan muodon ja rajat."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti